Rötköttäjä

 

Se oli sinä päivänä, jolloin Katri-Helena oli yökerho Putouksessa esiintymässä. Kotiinsa kävelevältä kansalaiselta tuli puhelinsoitto, että joen jäällä jotakin rötköttää. Eikä se ole tavanomainen polkupyörä, lyhtypylväs tai STOP-merkki. 

Soittaja oli vieläpä osannut kertoa kuka rötköttäjä oli. 

– Niin se vaan sitten suutari Juutilainenkin Inkerinkadulta kohtasi loppunsa, sanoi konstaapeli Mäntykangas.
– Paljon on ruumiita makaillu Halikonjoessa tänä vuonna, totesi ylikomisario Koistinen.
– Synkeä tammikuu, mietti Mäntykangas ja tunki koko välipalabanaanin kerralla suuhunsa.
– Oiskohan ollut pienessä pierussa, tarttis varmaan lähteä katsastamaan. 

Koistinen teki lähtöä. 

Mäntykangas ei pystynyt banaaniltaan hetkeen puhumaan. 
– Ei tässä ny enää mihinkään kiire oo. Tämmönen pakkanen. Se on satavarmasti kuollu jo.

 

 

*****

Viikon 42 kravun täytyy alkaa sanoilla Se oli sinä päivänä, jolloin…

Krapu on oma otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. 

Haiseva pölli

 

Mummon talon takana makasi laho puupölli. Me emme saaneet koskea siihen, emmekä olisi tahtoneetkaan. Siitä valui ruskeaa nestettä ja se haisi kamalalta. 

Kuolemalta, sanoi mummo. Ja jatkoi, että jos pölliin kosketti, se kosti ja koskettaja katosi. Niin kävi papallekin. 

Ei me sitten uskallettu koskea, kierrettiin Peran kanssa puu kaukaa ja pidettiin nenästä kiinni. Lämpiminä kesäpäivinä vähän oksenneltiinkin, kun polku meni siitä vierestä ja sitä oli pakko kulkea jos tahtoi jäätelökiskalle. 

Mutta Peran leija lensi kerran vahingossa sen pöllin päälle ja Peran oli pakko hakea se pois. Seuraavana päivänä Pera katosi. 

Se pölli haisi sen jälkeen pahemmalta kuin koskaan.  

*****

Viikon 41 krapukuva on:

Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat tai kuva ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.

Ei enää kanaa

 

Lähikaupan valmisruokahyllyyn oli ilmaantunut hieno vegaaninen uutuus: selleripasta. Se oli varsiselleriä ei mukulaa. Yleensä lähikaupan valmisannokset olivat kanaa kaikessa mahdollisessa muodossa Tätä uutuutta oli todella odotettu.

– Aika rapsakkaa, Milla kommentoi.

– Tää on kato al dente, Kaartinen totesi ja jatkoi pureskeluaan.
– Ihan oudon makuista ja tuntuistakin.
– Sellerissä on paljon kuitua.
– Luulen, että tykkäisin mukulaselleristä enemmän, Milla yökkää.
– Lopeta kiukuttelu. Ainakaan tässä ei oo kanaa.
– En saa nieltyä kun etuhampaat tuntuu oudolta, kattoisitko?
– LOPETA jo se vitun valittaminen, Kaartinen ärjyi ja katsoi Millan etuhampaita. 

Kaartinen muuttui punaiseksi ja pärskäytti selleripastan nenän kautta takaisin mikrokippoon.  
– Sun hampaiden välissä roikkuu laastari.

 

 

 

*****

Viikon 40 krapusanat ovat: punainen, ärjyä, rapsakka

Krapu on oma otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. 

 

Taiteilijoita

 

– Miten kauhea! Onkos tämä taiteilijan äiti? Helena kysyy.

– Ainakin on samanlainen etukenoniska ja kädet kuin alzheimeristilla, Sirkka vastaa.

– Hirveetä, Helena hihittää.

– Onko se ruotsalainen? Sirkka tarkastaa.

– Miten niin?

– On sinistä ja keltasta. Kusenkeltasta, kamala väri.

– Mun on tummempaa. Varsinkin kun olen juonut liian vähän.

– Juominen on tärkeetä, sitä ei saa unohtaa. Mulla on välillä oikein hailakkaa, kun on se terapiapullo.

– Mikäs ukkeli tämä on? Helena kysyy.

– Kädet housujen taskussa, Sirkka katsoo lähempää. – Kasvotkin kadonneet.

– Ei ole taiteilija osannut maalata.

– Jos se on miestaiteilija. Ei ne osaa kasvoja maalata.

– Osaahan. Ainakin meidän Simo osaa, Helena kimpaantuu.

– Mutta se onkin dragtaiteilija.

*****

Viikon 48 krapukuva on:

Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat tai kuva ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.

Makuhuoneessa

 

Sakkaroosi läperteli itsekseen kuola valuen. Tuijotteli sormiaan ja maistoi varvastaan.

Kiniini katseli kateellisena. Sakkaroosi oli nykyään mamin rakas. Kiniini oli karvaasti saanut sen kokea. Niin kävi kun vanheni. Ennen hän oli ollut se kaikkien ihanin, mutta eipä ollut enää.

Sitruunahappo irvisteli Kiniinille ja tunsi vahingoniloa. Tämän kateutta oli mahtavaa katsella. Tosin Sakkaroosi oli hänenkin mielestään ärsyttävä tyyppi. Kummatkin olivat itseasiassa turhakkeita, hän ajatteli happamana.

Porukan vanhin, Natriumkloridi, heitteli työpaikasta saamiaan palkkakolikoita. Hänellä oli millä mällätä. Silloin pystyi ostamaan vähän suolaisemmallakin hinnalla leluja. Muiden säästöpossuissa ei paljon käynyt kolina tai suhina.
 

Ovi aukesi narahtaen.

– Uuuuuuu…….maaaamiiiiii!!! huusi Sakkaroosi ovella seisovalle hahmolle.

*****

Viikon 37 krapusanat ovat: heittää, maku, käyttää

Krapu on oma otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. 

 

 

 

Kellarissa

 

📙Jatkonovelli 
 

Harri sen kellarijutun taisi keksiä. 

Aluksi me muut emme innostuneet yhtään, Katja ja Maria kaikkein vähiten. Leikkivät mielummin ratsastusleikkejä, kouluttivat keppihevosia ja hakkasivat risulla reittään hyppelehtiessään. 

Mutta joku siinä kuitenkin kiehtoi ja kauhistutti. Ja lopulta uteliaisuus voitti. 

Kumisevaan betonikellariin ei kukaan aikuinen osannut tulla meitä etsimään. Piti vain olla riittävän hiljaa ja mennä heti piiloon, jos joku toi polkupyörää tai haki perunoita tai hillopurkkeja. 

Talonmiehen kohtaamista pelkäsimme paljon. Siksipä jännitys piti ajoittaa hänen työvuorojensa jälkeen tai viikonloppuihin. Perjantai-iltaisin oli paras hetki, silloin talonmies ryyppäsi kotona eikä vastannut puhelimeen eikä ovikellon soittoon. Perjantaina ei kannattanut unohtaa avaimia tai aiheuttaa vesivahinkoa. 

 

 *****

Viikon 36 krapukuva on:

Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat tai kuva ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.

Palapelitarina

 

Tekstiä on sivutolkulla, ajatuksia ja ideoita raakoina kirjaimina. Aloitus on vielä tarkentamatta, mutta lopetus on selvillä. Siinä välissä on sitten kaikenlaista sekavaa, jäsentymätöntä, yllättävää, älytöntä, roskaa, oivaltavaa, käännettä ja ei-käännettä, dialogia ja kerrontaa.

Tuijotan tekstiäni ja mietin, että miten tuosta palapelistä taas saa kasaan jotakin ymmärrettävää. Idea on päässäni ja koneella ja kuva tapahtumista liikkuu silmien edessä, mutta rakenne ei ole vielä millään muotoa lukijalle ymmärrettävä.

Toisinaan teksti tulee kertarysäyksellä ulos hyvässä järjestyksessä. Tarina kulkee, näppäimistö laulaa ja kynä viheltää. Toisinaan se tulee tällä tavoin pätkissä, yksittäisinä ideoina, yhdistelminä, tarinatuikkauksina. Sekavina hoksauksina. 

Silloin annan tekstin levätä ja siirryn hetkeksi toiseen tarinaan. Olen oppinut olemaan ahdistumatta, vaikka se aina vähän jäytääkin ja palaa arjen askareissa mieleeni. Tiedän, että yhtenä aamuna kun herään, palat alkavat mennä paikoilleen ja oikea rakenne löytyy.

Siihen saakka kirjoitan muuta. Luotan prosessiin. 

PS. Aikamoinen palapelitarina on muuten tämä jatkonovellini, jota jatkan taas tänä syksynä. Teksti rakentuu pääosin krapuhaasteiden avulla, mutta saatanpa joku kerta innostua kirjoittamaan pidemmän pätkän ihan muutenkin. TÄÄLTÄ voit lukea systeemin, jolla pääset tarinaan kiinni.