Kylmä ratkaisu - krapuhaaste vko 5

📙 Jatkonovelli 📙
  

   Hän kävi lähikaupassa ruokaostoksilla, tuli töistä rakennustyömaalta kotiin, katsoi keittiön seinällä olevaa kalenteria, mittasi kuumetta, odotti Maunoa. Kaikki oli jatkunut aivan kuten ennenkin. Joka ikinen päivä.

   Joskus hän toki kerkesi myös katsomaan televisiota. Tai käymään poninhäntä kireänä kansalaisopiston keppijumpassa. Varsinkin silloin oli aikaa, kun kalenterissa seisoi taukopäivä ja Mauno oli pelaamassa sählyä tai kaljalla kavereidensa kanssa. Omia ystäviä Annukka ei ollut jaksanut tavata enää vuoteen. Aina ne olivat kyselleet, että miten sujuu ja miltä tuntuu ja lohduttaneet että on elämässä tärkeämpiäkin asioita. Reippaan selviytyjän rooli oli käynyt raskaaksi.

   Sitten Mauno oli pakannut matkalaukkunsa ja jättänyt kirjekuoren keittiön pöydälle. 

Seuraava osa >>>

*****

Viikon 5 krapusanat ovat: kylmä, kirjekuori, pohinhäntä.

Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.

Kuka lukee tekstisi?

 

Joskus tulee se hetki, kun kaipaa että joku ulkopuolinen lukee tekstisi ja antaa siitä palautetta. Kenet silloin valitset? Kenelle annat tekstin luettavaksi?

Ensimmäisenä varmasti tulee mieleen perheenjäsenet, ystävät ja kaverit, työkaverit, joku tuttavapiiristä, ehkä joku lähiomainen.

Valitettavan usein kuulee, että elleivät edellä mainitut ole kirjoittavia ihmisiä tai muuten kiinnostuneita kirjallisuudesta tai kirjoittamisesta, palaute on pettymys. Se on joko ylimalkaista "ihan kiva" -osastoa tai jopa aggressiivisen lyttäävää, pelkkiä virheitä ja epäkohtia etsivää. 

Vinkkini varsinkin aloittavalla kirjoittajalle, joka haluaa palautetta joka kehittää, kannustaa, saa katsomaan omaa tekstiä uusin silmin ja jonka jälkeen vielä uskaltaa kirjoittaa, on seuraava: pyydä palautetta hyväntahtoisilta, kannustavilta kirjoittavilta kavereilta. Hyvä on myös hieman yksilöidä mihin asiaan tarvitset palautetta: juoneen, kieleen, henkilöhahmoihin, alkuun, lopetukseen, aiheeseen jne.

Palautteen tarkoitus on auttaa kehittämään tekstiä, tekemään siitä parempi, ei heittämään sitä roskakoriin tai lopettamaan kirjoittaminen kokonaan. 

 

Rutiini - krapuhaaste vko 4

📙 Jatkonovelli 📙

He olivat Maunon kanssa yrittäneet ja yrittäneet. Kytänneet kalenteria, tuijottaneet kelloa, harjoitelleet tosissaan. Alkuaikoina Annukka oli pitänyt yllä “ilo irti” -asennetta. Oli kihelmöivää viettää Maunon kanssa yhteisiä hetkiä heti aamusta, välillä ruokatunnilla, usein iltaisin tai keskellä yötä. Maunokaan ei paljon valitellut. 

   Sitten siitä oli tullut pelkkä tummasävyinen rutiini. Silkka suorite. Aivan kuten hampaiden pesusta. Sillä erotuksella, että hampaiden pesulla oli sentään joku merkitys. Annukka oli tajunnut, ettei jaksanut tällaista kellotettua, rutinoitunutta elämää. Hän ei jaksanut enää toivoa. Sillä toivoa ei ollut.  

   Mutta hän ei tahtonut Maunon muuttuvan epäluuloiseksi. Hän halusi pitää tämän tyytyväisenä. Ja siksi hän oli vain jatkanut.  

Seuraava osa >>> 

 

*****

Viikon 4 krapusanat ovat: epäluuloisesti, tumma, iltaisin

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.

Kirjoituskilpailut - ainakin seitsemän syytä osallistua

 

1. Tulee kirjoitettua säännöllisesti.
   
2. Deadlinet saavat kirjoittamaan rivakammin.
   
3. Omaa osaamista saa testattua.
4. Annettu aihe saa pinnistelemään ihan uudella tavalla.
   
5. Toisinaan voi saada palautetta.
   
6. Joskus aina tärppääkin. 
7. Harrastuksia sitä ihmisellä olla pitää.
   

 

Kirjoituskilpailuja voi etsiä paitsi googlettamalla, myös esim. seuraavilta sivustoilta:

Haastavaa kirjoittamista

Kirjoittaminen

Risingshadow 

 

 

Aamuleikki - krapuhaaste vko 3

Kun muu lähiö vielä nukkui, he lähtivät kello neljä aamuleikille. Kaupunki säästi katuvaloissa, mutta Annukan otsalampun valossa näki hyvin kävellä läheiseen puistoon. Hän puristi onnellisena pieniä käsiä, jotka eivät taaskaan olleet aamulla vastustelleet aikaista lähtöä.

Ensin he istahtivat hiekkalaatikolle leikkimään ja kun kuuraisen hiekan raastaminen traktoreilla alkoi riittää, Annukka nosti heidät rengaskeinuihin keikkumaan ja antoi oikein kovat vauhdit. Niin kovat, että Katja tippui keinusta ja Harrilta vääntyi jalka. Mutta kumpikaan ei itkenyt yhtään. Takaisin keinuun siis.

Annukka katsoi eestaas heiluvia pellavapäitä ja muisteli itseään samanikäisenä pihalasten kummitusjunassa. Kunpa ne omat mukavat ja jännittävät lapsuuden päivät tulisivat heidän mukanaan takaisin.

Seuraava osa >>>

 

 

*****

Viikon 3 krapusanat ovat: oma, vastustella, mukava

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.

Onneksi on äänikirjat

 

Tänään ahdistaa, kun ei kerkeä lukemaan kaunokirjallisuutta. Liian vähän muutenkin.

Kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että kun joku tarina jyllää päässä, sitä voi pohtia milloin vain. Kirjoittaa mielessään. Sitten kun on pieni hetki aikaa, sen mielen voi puhdistaa paperille tai koneelle. 

Kirjojen lukemisen kanssa on toisin. Niihin haluaisin käyttää levollista aikaa enemmän. Kirjan lukeminen 10 minuutin pätkissä on ärsyttävää. Tarina katoaa. 

Mihin kummaan se aika sitten menee? 

Tänään se menee tulvavesien kanssa taisteluun. Siinä samalla ei voi lukea kirjaa. Eikä kyllä kirjoittaakaan. Onneksi on äänikirjat. 

 

 

 

Päivän sana: demonisoida

 

Katselin hetken Ylen aamulähetystä. Tuona hetkenä korviin kaikasi jo kymmeniä ja kymmeniä kertoja sana "demonisoida". Tuli tunne, että nyt on rakastuttu sanaan tosissaan. Kuin lapsi olisi keksinyt, että hei, mullahan on varpaat.

Koska sanat ovat merkityksellisiä ja niillä luodaan todellisuutta, väitän, että moni kuuntelija loi oman todellisuutensa ja käsitti sanan omalla tavallaan.

Tämä tietyn sanan hokeminen on tuttu efekti. Kun joku vaikuttava henkilö keksii jonkun vanhauuden sanan, on muidenkin trendikästä alkaa käyttää samaa sanaa mahdollisimman monessa yhteydessä. 

Kiinnostuin.

Keräsin Wikisanakirjasta, Kielitoimiston sanakirjasta ja Synonyymisanakirjasta demonisoinnin selitykset ja merkitykset.

Wikisanakirja

1. saattaa mahdollisimman kielteiseen valoon, mustamaalata

2. nähdä aiheetta joku tai jokin äärimmäisen kielteisenä 

3. (uskonto, demonologia) saattaa demonien hallitsemaksi, aiheuttaa riivaus

Kielitoimiston sanakirja

1. esittää jku t. jk pahana; määritellä, luonnehtia, väittää demoniksi.

2. poliittisen vastustajan demonisoiminen.

3. demonisoi propagandassaan toisen valtion ”pahan valtakunnaksi”.

Synonyymisanakirja

1. muuttaa paholaiseksi

2. muuttaa, kuvailla pahaksi, haukkua, tuomita, tuhota

 

Ehkä sana demonisoida on komea, tiukka ja saatanallinen, mutta sen merkitys on hyvin tavanomainen. Ehkä demonisoiminen vain kuulostaa pahemmalta ja pelottavammalta ja asiantuntevammalta? Siksikö sitä nyt niin viljellään? 

 

 

 

 

Ruumis, keho, vartalo vai kroppa?

 

Illalla ennen nukkumaanmenoa ryhdyin miettimään sanoja ruumis, keho, vartalo ja kroppa. 

Milloin niitä käytetään? Päteekö samat säännöt sekä ihmisiin että eläimiin? Onko eläimen koolla väliä? Minkälaisissa tilanteissa sanoja voisi käyttää ns. toisin? erilaisia sanoja, niiden merkityksiä ja käyttöä.

Oli pakko ponnahtaa ylös sängystä, laittaa valo päälle ja kirjoittaa ruutuvihkoon ylös ajatuspilkahdukseni.

Omassa päässäni olen pohtinut, että elävällä ihmisellä on keho, vartalo tai vähän rennommin, kroppa. Tilanteesta ja tekstin tyylistä johtuu se, minkä sanan valitsen. 

Kuolleella ihmisellä on ruumis, kroppa tai voi olla myös kalmo. Ratkaisu oikean sanan käyttöön löytyy taas sen kontekstista. 

Elävän eläimen kohdalla huomaan jo miettiväni toisin. Onko rotalla keho, vartalo vai kroppa? Entä kissalla? Tai lehmällä? Vieruksen rotan vartaloa, samoin kissan ja lehmän. Oikein sekin olisi, mutta oma valintani olisi keho tai kroppa. 

Entäs sitten kuollut rotta, kissa tai lehmä? Mikäs niillä on? Ruumis tuntuu liian juhlavalta. Luontevammalta tuntuu käyttää sanaa kalmo tai raato. 

Mutta mutta. Nyt huomaan uutta. Jos ne rotta, kissa tai lehmä olisivat minun perheeni jäseniä, lemmikkejä, en voisi sanoa niitä kuolleenakaan raadoksi. Kyllä ne olisivat silloin vain kuolleita. Kuolleita Naksuja, Liljoja ja Mansikkeja. Ja niillä olisi keho, jossa henki ei vaan enää pihise.

****

Kävin lempisivustollani (Kielitoimiston sanakirja) tarkastelemassa asiaa. Tein sanahaut ja huomasin, että olen paljon jäykempi kyseisten sanojan käytössä kuin Kotimaisten kielten keskus. 

 

Kielitoimiston sanakirjasta kopioitua:

Ruumis

ihmisen t. eläimen koko elimistö.

1.

elävänä: keho.

Kissan notkea ruumis.

Nojasi oveen koko ruumiillaan.

Äiti suojeli lasta omalla ruumiillaan.

Karaista, harjoittaa ruumistaan.

Rääkätä ruumistaan kovilla ponnistuksilla.

Olla täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Terve sielu terveessä ruumiissa SP.

Prostituoitu myy ruumistaan.

 

2.

kuolleena: kalmo.

Siunata, haudata ruumis.

Mies makasi ruumiina.

Kuv.

Vain minun ruumiini yli [= ehdottomasti ei]!

Ark.

Elokuvassa tehtiin paljon ruumiita tapettiin paljon.

Keho

elävän ihmisen (t. eläimen) ruumis.

Hoitaa kehoaan.

Vartalo

1.

anat. selkärankaisten ruumiinosa, johon kaula, raajat ja häntä t. pyrstö liittyvät; ihmisruumiin osa, johon pää, kaula ja raajat liittyvät t. koko ruumis päätä lukuun ottamatta.

Hoikka, tukeva, sopusuhtainen vartalo.

Urh.

Vartalon taivutus, kierto, ojennus ym. voimisteluliikkeet.

Leik.

Sellainen työ ei sovi minun vartalolleni en välitä sellaisesta työstä; olen liian hyvä sellaiseen työhön.

Kroppa

ark. keho, vartalo.

Komea kroppa.

Rehkiminen tuntui koko kropassa.

Hmm. Taidan silti pitäytyä omassa tiukemmassa säännöstössäni. 

Se tuntuu kirjoittamisessani paremmalta ja siltikään en tee pahaa kauniille suomen kielelle.

 

 

 

 

Kohtele toisten tekstejä niin kuin haluaisit omiasi kohdeltavan

 

Olen aina hyvin otettu, kun joku antaa minulle tekstiraakileensa tai valmiin tekstinsä luettavaksi ja kommentoitavaksi. 

Otan tekstin vastaan kuin lahjan. Minulle on annettu mahdollisuus lukea toisen kirjoittamaa rakasta tekstiä. Sen eteen on nähty vaivaa. Sitä on mietitty, ajateltu, funtsittu ja käännetty ja väännetty. Siitä on poistettu ja siihen on lisätty. Sen eteen on vuodatettu hikeä, usein myös kyyneleitä. 

Mikään teksti ei siis ole arvoton. Vaikka skene ei olisi se mistä minä pidän tai tyyli ei olisi minua kiehtova, arvokkuus tulee siitä, että se on kirjoitettu. Sen on joku tehnyt, saanut aikaiseksi. Ja sitten vielä uskonut minun silmieni alle. Tekstin saaminen luettavaksi on myös aikamoinen luottamuksen osoitus. Lukijalla on käsissään tekstin lisäksi myös valtaa.

Siksi sitä tekstiä pitää käsitellä arvokkaasti. Tunnustella, lähestyä rauhallisesti, haistaa, maistaa, kuunnella. Pitää olla armollinen, reilu, oikeudenmukainen, mutta myös rehellinen. Jokaisesta tekstistä löytyy hyvää ja ihanaa ja jokaisesta myös jotakin kehitettävää. Jokaisesta tekstistä löytyy myös aina jotakin ihmeteltävää tai kysymyksiä herättävää.

Kohtele toisten tekstejä niin kuin haluaisit omiasi kohdeltavan. 

Henkilöhahmoni eivät ole minä

 

Kun edessä on tyhjä näyttö ja ajatukset pyörivät erilaisissa tarinoissa, sensuurimörkö tulee joskus olkapäälle ilkkumaan.  

Et sä voi kirjoittaa mitä vaan. Etkö pelkää, että kirjoittaessasi jotakin kamalaa paljastat samalla jotain itsestäsi? Kun kirjoitat minä-muodossa mitä jos joku luulee että se olen juuri minä joka puhuu? Mitä sukulaisetkin sanoo?

Raakatekstinä voi kirjoittaa aivan mitä vaan. Antaa vaan tulla. Antaa sormien tehdä työ tai kynän napata universumin energiat.

Nautin siitä tilanteesta, kun en välitä mitä kirjoitan. Jostain ne sanat vaan tulevat, juonet kehittyvät, henkilöt puhuvat. Usein ne ovat yhdistelmä kuultua, nähtyä, luettua ja koettua. Toisten elämästä napattua, tuntemattomien keskusteluista ylöskirjattua. 

Parasta on kuitenkin ne hetket, jolloin henkilöt alkavat puhua itse. Omalla äänellään, omalla tyylillään. Niin että kuulen oikein äänenpainot, tiedän ajatukset, kuulen hengityksen. Kun he alkavat toimia ja toteuttaa oman elämänsä agendaa. Ja minä yritän vain pysyä perässä kuin pikakirjoittaja, että saan sen kaiken tallennettua autenttisena koneelle tai vihkoon.

Henkilöni saavat todellakin tehdä ja puhua aivan mitä tahtovat. He eivät ole minä.
Me olemme toisistamme irralliset.

 

Tänään vain kuuntelen

 

Voiko joinakin päivinä vain ajatella kirjoittamista, eikä kirjoittaa lainkaan?

Ajattelen F novelliani ja sen käänteitä. Mietin ja puntaroin. Miten saisin ne asiat sanottua, jotka teksti vaatii - ilman että niitä suoraan sanotaan? Miten tarinan henkilöt haluaisivat asiat kerrottavan? Miten he haluaisivat puhua?

Tämä päivä on varattu kuuntelulle.

Pitääkö tekstiä muuttaa?

 

Palautetta ei kannata koskaan pyytää, jos sitä ei halua saada tai ei uskalla ottaa vastaan. Vastaan jänkääminen tai puolustelu ei myöskään hyödytä mitään. Pitää sanoa vaan kiitos, mutustella ja tehdä sitten omat ratkaisut.

Palautteen laatuun voi jonkun verran myös itse vaikuttaa. Jos heittää tekstin vain jollekin ja sanoo, että antaisitko palautetta, niin hyvin todennäköisesti palaute voi olla aivan mitä vaan. Sellaista joka auttaa tai ei auta. Jotain "ihan paska - ihan kiva" -väliltä.

Kun pyytää palautetta ja kertoo mihin toivoisi erityisesti kiinnitettävän huomiota, että mikä toimii hyvin tai mikä ei toimi, saa yleensä jalostuneempaa kommenttia.  

Mutta mitä tehdä silloin, jos lukija ymmärtää tekstin väärin? Esittää kysymyksiä, jotka tarinaan on jo sisällytetty? Tai unohtaa kahden virkkeen jälkeen mitä sitä ennen oli kirjoitettu?

Kyllä. Juuri niin. Kirjoittajan on mentävä peilin ääreen seisomaan. Jotain tekstissä pitää muuttaa. Tai hetkinen. Pitääkö? 

 

 

 

Ideoita pukkaa

 

On aika hyvä olo. Kirjoitin juuri kahden uuden novellin synopsikset kasaan. 

Katsotaan miten käy, tuleeko näistä kahdesta jompikumpi novellikäsikirjoituksen osaksi. Kummankin idea on mielestäni sen verran toimiva, että saattaa olla että yksi novelli käsikirjoituksesta lähtee vaihtoon. 

Toinen novelli menee "erikoiseen" käyttöön. Tai siihen kokeiluun, josta tuossa aiemmassa postauksessa kirjoitin. 

 

Toisten armoilla

 

Lenkillä sain omasta mielestäni hienon teksti-idean. Päähäni pälkähti myös se tapa ja tyyli, miten sitä ryhdyn rakentamaan. Aivan eri tavalla kuin koskaan olen aiemmin tehnyt.

Kun tulin kotiin, tein mindmapin. 

Nyt on sellainen olo, että tuskin maltan odottaa aloittamista. Tällä kertaa se ei olekaan minun käsissäni. Heittäydyn nyt liki täysin toisten armoille.

Nimi on tärkeä

 

Henkilöhahmojen nimillä on merkitystä. 

Joskus henkilö kertoo nimensä itse, toisinaan sitä joutuu vähän kaivamaan. Ja joskus käy niin, että päähenkilö on kulkenut nimellään jo jonkun tovin ja sitten nimi pitääkin vaihtaa. Ei vaan sovikaan sille tyypille jostain syystä.

Luin juuri kirjan, jonka päähenkilön nimi oli hänelle sopimaton. Tai siis henkilöhahmolle se ehkä sopikin, mutta itse tarinalle ei. Vieläkin mietin, että miksi. 

Henkilön nimi oli kovin arkinen ja tarinan asetelma myös, mutta itse tarina ei ollut todellakaan arkinen. Ymmärrän, että ehkä idea piili juuri siinä kontrastissa, mutta minulle lukijana nimi oli aikamoinen lässähdys. 

Pidän siitä, että nimellä on joku merkitys. Se tuo jotakin lisäarvoa tarinaan, syvyyttä kertomukseen. Ehkä tässäkin oli niin, minä en vain sitä ymmärtänyt.