Henkilöhahmoni eivät ole minä

 

Kun edessä on tyhjä näyttö ja ajatukset pyörivät erilaisissa tarinoissa, sensuurimörkö tulee joskus olkapäälle ilkkumaan.  

Et sä voi kirjoittaa mitä vaan. Etkö pelkää, että kirjoittaessasi jotakin kamalaa paljastat samalla jotain itsestäsi? Kun kirjoitat minä-muodossa mitä jos joku luulee että se olen juuri minä joka puhuu? Mitä sukulaisetkin sanoo?

Raakatekstinä voi kirjoittaa aivan mitä vaan. Antaa vaan tulla. Antaa sormien tehdä työ tai kynän napata universumin energiat.

Nautin siitä tilanteesta, kun en välitä mitä kirjoitan. Jostain ne sanat vaan tulevat, juonet kehittyvät, henkilöt puhuvat. Usein ne ovat yhdistelmä kuultua, nähtyä, luettua ja koettua. Toisten elämästä napattua, tuntemattomien keskusteluista ylöskirjattua. 

Parasta on kuitenkin ne hetket, jolloin henkilöt alkavat puhua itse. Omalla äänellään, omalla tyylillään. Niin että kuulen oikein äänenpainot, tiedän ajatukset, kuulen hengityksen. Kun he alkavat toimia ja toteuttaa oman elämänsä agendaa. Ja minä yritän vain pysyä perässä kuin pikakirjoittaja, että saan sen kaiken tallennettua autenttisena koneelle tai vihkoon.

Henkilöni saavat todellakin tehdä ja puhua aivan mitä tahtovat. He eivät ole minä.
Me olemme toisistamme irralliset.

 

Tänään vain kuuntelen

 

Voiko joinakin päivinä vain ajatella kirjoittamista, eikä kirjoittaa lainkaan?

Ajattelen F novelliani ja sen käänteitä. Mietin ja puntaroin. Miten saisin ne asiat sanottua, jotka teksti vaatii - ilman että niitä suoraan sanotaan? Miten tarinan henkilöt haluaisivat asiat kerrottavan? Miten he haluaisivat puhua?

Tämä päivä on varattu kuuntelulle.

Nimi on tärkeä

 

Henkilöhahmojen nimillä on merkitystä. 

Joskus henkilö kertoo nimensä itse, toisinaan sitä joutuu vähän kaivamaan. Ja joskus käy niin, että päähenkilö on kulkenut nimellään jo jonkun tovin ja sitten nimi pitääkin vaihtaa. Ei vaan sovikaan sille tyypille jostain syystä.

Luin juuri kirjan, jonka päähenkilön nimi oli hänelle sopimaton. Tai siis henkilöhahmolle se ehkä sopikin, mutta itse tarinalle ei. Vieläkin mietin, että miksi. 

Henkilön nimi oli kovin arkinen ja tarinan asetelma myös, mutta itse tarina ei ollut todellakaan arkinen. Ymmärrän, että ehkä idea piili juuri siinä kontrastissa, mutta minulle lukijana nimi oli aikamoinen lässähdys. 

Pidän siitä, että nimellä on joku merkitys. Se tuo jotakin lisäarvoa tarinaan, syvyyttä kertomukseen. Ehkä tässäkin oli niin, minä en vain sitä ymmärtänyt.