sunnuntai 22. helmikuuta 2026

Kysyttyä: Mikä novelleista on tärkein tai rakkain?

 

🖤 Lupasin tehdä somepostauksia kysymyksistä, joihin julkkareissa ei keretty vastata tai joita on tullut sähköpostiin julkkareiden jälkeen.

Aina yksi kysymys, yksi postaus.

*****

🖤 Mikä novelleista on tärkein tai rakkain? 🖤


Tämä kysymys vaatisi laittamaan lapsia paremmuusjärjestykseen. Sellainen tunne tulee. Tekee mieli mainita kaikki tai ei sitten yhtäkään.

Näiden omien novellien kanssa on käynyt niin kuten toistenkin kirjoittamien tekstien kanssa. Jotkut puhuttelevat jonakin hetkenä enemmän, toiset taas jonakin toisena hetkenä.

Kun teksteihin on saanut jo hitusen etäisyyttä, uskallan sanoa kuitenkin proosalapsistani muutaman asian.

Tällä hetkellä eniten hellyyden tunteita ja jopa roskia silmässä aiheuttaa viimeinen novelli "Jälkikirjoitus". Ja niinhän jälkikirjoituksen tietysti pitääkin.

"Kaunis hiljaisuus" ja "Kadotus" ovat myös sellaisia, jotka resonoivat vahvasti. Ehkä siksi, että olen saanut niistä lähiaikoina eniten palautetta. Myös "Ensimmäinen ja viimeinen" on puhututtanut lukijoita.

Vastaan siis vihdoin kysymykseen:
se vaihtelee, koska se riippuu omasta kulloisestakin mielentilastani.

Ja ehkä lisään kuitenkin, että kaikki ovat tärkeitä ja rakkaita. Muuten ne eivät tässä kokoelmassa olisikaan.🖤


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti