ajkymi sai postauksessaan minut pohtimaan lukujen nimiä ja numeroita, otsikoita.
Helmikuussa
ilmestyneen novellikokoelmani jokaisella novellilla on nimi. Se tuntui
hyvältä ratkaisulta, vaikka pohdinkin sitä jonkun verran. Novellit eivät
toki ole sillä tavoin lukuja kuten luvut romaanissa, mutta jotain samaa
niistä voi löytää kun kuitenkin otsikosta puhutaan.
Nimi ei ole
vain pelkkä tekstin otsikko. Se voi ohjailla lukijaa yllättävän paljon.
Jos nimi paljastaa liikaa tai vihjaa liian vahvasti johonkin suuntaan,
lukija alkaa helposti etsiä tekstistä juuri sitä tulkintaa, jonka nimi
tuntuu lupaavan. Novelliteksteissäni se olisi vienyt harhaan, sillä
niissä ei ole vain yhtä oikeaa tapaa ymmärtää tai tulkita tapahtumia ja
henkilöitä.
Siksi mietin jossakin vaiheessa ennen julkaisua,
että jättäisin novellit kokonaan nimettömiksi. Lopulta päädyin kuitenkin
pitämään nimet, mutta pohtimaan niitä vielä kerran. Ratkaisu saattoi
olla oikea.
Nyt kun työn alla on pidempi käsikirjoitus,
jokaisella luvulla on oma nimensä, mutta ne ovat olemassa ennen kaikkea
minua varten. Ne auttavat hahmottamaan, mitä missäkin tapahtuu, ja
tekevät rakenteen muokkaamisesta ja lukujen siirtelystä helpompaa.
Nykyiset
nimet eivät todennäköisesti jää lopullisiksi. Ne muuttuvat tarinan
mukana, aivan kuten moni muukin yksityiskohta kirjoitusprosessin aikana.
Ja vielä en tiedä, mitä lukujen otsikoiksi oikein jää: nimiä, aikakausia, lukuja vai jotain aivan muuta.
Onneksi minun ei tarvitsekaan sitä vielä tietää.
Kirjoittamisessa on paljon asioita, joita ei voi tai ei kannata päättää etukäteen. Niiden täytyy antaa kypsyä rauhassa.
Tässäkin kohtaa luotan prosessiin ja siihen, että tarina kertoo aikanaan itse, tarvitsevatko sen luvut nimiä vai eivät 🔥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti