Ajatukset sekoilevat. Tarinat poukkoilevat päässäni, mutta tänään on sellainen päivä, että ne eivät suostu tulemaan ulos. Ei paperille eikä näyttöruutuun.
Koko alkuviikon olen kirjoittanut. Mutta kaikkea muuta kuin novellejani. Ehkä annan niiden levätä hetken, löytää taas rytminsä ja viestinsä. Löytää äänensä.
Koko tähänastinen käsikirjoitus on tulostettuna tuossa pöydän reunalla. Joku päivä menen taas kahvilaan, otan lyijykynän ja kumin, yliviivaustusseja viisi kappaletta. Tilaan kahvia tai aamiaisen, lounaan tai päivällisen ja alan lukea. Teen raakoja merkintöjä paperipumaskaan, kirjoitan mustaan muistikirjaani ja A4-papereiden tyhjille sivuille tekstiä uusiksi. Vaihtelen virkkeiden paikkoja, muutan sanoja, karsin ja tiivistän, editoin ja tapan rakkaita sanoja.
Sitten raahustan kotiin väsyneenä, mutta tyytyväisenä. Ja tiedän mitä seuraavana aamuna teen – kirjoitan tarinani merkintöjeni mukaan "uudelleen".
Editointi on ihanaa. Se kuitenkin vaatii ensiksi sen, että editoitavaa tekstiä on olemassa. Onneksi sitä on jo nippu, vaikka tuoreimmat tarinat ovatkin hetken karkuteillä. Rehvastelevat kylillä ennen kuin tulevat taas kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti