Tekstiä on sivutolkulla, ajatuksia ja ideoita raakoina kirjaimina. Aloitus on vielä tarkentamatta, mutta lopetus on selvillä. Siinä välissä on sitten kaikenlaista sekavaa, jäsentymätöntä, yllättävää, älytöntä, roskaa, oivaltavaa, käännettä ja ei-käännettä, dialogia ja kerrontaa.
Tuijotan tekstiäni ja mietin, että miten tuosta palapelistä taas saa kasaan jotakin ymmärrettävää. Idea on päässäni ja koneella ja kuva tapahtumista liikkuu silmien edessä, mutta rakenne ei ole vielä millään muotoa lukijalle ymmärrettävä.
Toisinaan teksti tulee kertarysäyksellä ulos hyvässä järjestyksessä. Tarina kulkee, näppäimistö laulaa ja kynä viheltää. Toisinaan se tulee tällä tavoin pätkissä, yksittäisinä ideoina, yhdistelminä, tarinatuikkauksina. Sekavina hoksauksina.
Silloin annan tekstin levätä ja siirryn hetkeksi toiseen tarinaan. Olen oppinut olemaan ahdistumatta, vaikka se aina vähän jäytääkin ja palaa arjen askareissa mieleeni. Tiedän, että yhtenä aamuna kun herään, palat alkavat mennä paikoilleen ja oikea rakenne löytyy.
Siihen saakka kirjoitan muuta. Luotan prosessiin.
PS. Aikamoinen palapelitarina on muuten tämä jatkonovellini, jota jatkan taas tänä syksynä. Teksti rakentuu pääosin krapuhaasteiden avulla, mutta saatanpa joku kerta innostua kirjoittamaan pidemmän pätkän ihan muutenkin. TÄÄLTÄ voit lukea systeemin, jolla pääset tarinaan kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti