Äiti oli sanonut, ettei koskaan ota sairaalasta mitään tuskaa mukaansa. Kuvittelin, että hän tarkoitti niitä turhia, muovisia jäätelökippoja, joita erityisesti me pienet potilaat rakastimme.
Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, tulin hakemaan äidin tavaroita. Sairaalayöpöydän laatikosta löysin muovisen jäätelökipon ja valokuvan.
Valokuvassa sairaalan käytävällä seisoi kaksi lasta ja nainen heidän välissään. Nainen keskellä oli äitini. Toisen lapsen kasvojen päälle oli piirretty rasti. Toinen lapsista olin minä.
Kuvan takana luki: Jos hän kysyy, missä sisko on, älä vastaa.
Muistin jäätelön maun ja tuoksun. Muistin kauniin muovisen kipon. En muistanut siskoa.
Ilo läikähti minussa.
Äiti ei ollut ottanut sairaalasta mitään tuskaa mukaansa.
*****
Viikon 35 krapusanat ovat: tuska, etappi, jäätelö
Krapu on oma otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.
Jään miettimään, miten siskon kävi. Vähän kuin pätkä dekkaria tämä kirjoituksesi.
VastaaPoistaPidän hienona, että jäit miettimään. Tässä tekstissä hulahti melkein 40 vuotta ja silti en kerennyt kirjoittaa auki siskon kohtaloa. Ehkä hän joku päivä saa arvoisensa lopun 🖤
PoistaVoi sisko-parkaa. Toivottavasti äiti ei ollut hylännyt häntä, vaan rasti kuvan päällä tarkoitti kuolemaa. Se olisi jotenkin inhimillisempää.
VastaaPoistaSisaruuskateuden siemeniä tässä tarinassa.
Monenlaista on ilmassa, kieltämättä.
PoistaHuh, miten arvoituksellinen sävy, mutta hienosti kirjoitettu teksti. Jäin minäkin miettimään mitä sille toiselle lapselle kävi...
VastaaPoistaKiitos! Surullisesti kävi...näin uskon.
PoistaIhmisen elämä on toisinaan raadollista, jokaisella on kohtalonsa hyvä tai paha.
VastaaPoistaOn sopeuduttava ja käytettävä avuja joita on tarjolla.
Näinhän se on. Ei taida olla vaihtoehtoja.
PoistaSukupolvien elämään liittyy välillä perhesalaisuuksia, joista kukaan ei halua puhua.
VastaaPoistaKyllä. Ja siellä ne sitten muhivat ja vaikuttavat, vaikka niistä ei puhutakaan.
PoistaArvoituksellisesti kirjoitettu. Osaat jättää lukijalle tulkittavaa ja pidän siitä.
VastaaPoistaEhkä äidille salaisuus on ollut niin raskas, ettei ole voinut kasvotusten puhua, mutta avasi sitä hieman.
Raskaat salaisuudet kaihertavat mieltä. Ja jotkut kerrotaan, toisia ei koskaan.
PoistaDekkarista pätkä, tuli heti minunkin mieleeni. Tarinan äiti otti vain ilon mukaansa, ei tuskaa. Jäin miettimään sitä, siirsikö hän tuskansa, surunsa sisareen tahtomattaan? Arvoituksellinen tarina, kuten sinulla yleensäkin tarinasi ovat. Siksi niitä aina odotankin!
VastaaPoistaKiitos! Oikein kylmät väreet tulee mietinnästäsi 🖤
PoistaTekstisi on vangitsevasti kirjoitettu ja jää sopivan arvoitukselliseksi. Lukija alkaa pohtia moni asioita. Minä pohdin tällaisia:
VastaaPoista- Mitä siskolle oli käynyt (ehkä kuollut)?
- MIksi kuvan takana oleva teksti oli kirjoitettu (dementian varaltako)? Vai oliko teksti kirjoitettu jollekulle muulle (isälle?)? Vai oliko joku muu kirjoittanut tekstin?
- Eikö äiti ottanut mukaansa myöskään lapsen kohtalosta seurannutta surua?
- Miksi kirjoittaja tunsi iloa?
Mystistä, mystistä ja siksi niin hyvää!
Kiitos tarkkanäköisistä kysymyksistä! Kysymykset ovat avaimia vastausten oviin 🔥
PoistaKauniisti kirjoitettu tarina ja oli arvoituksellista, että kertoja tunsi iloa kuvan nähdessään. Mitä ihmettä siskolle oli tapahtunut? Sillä luulen, että jos sisko olisi kuollut/annettu pois/kadonnut, olisi hänen kohtalonsa varjostanut perheen elämää niin, että kertojakin sen tuntisi.
VastaaPoistaHienoa pohdintaa! Ehkä jonkinlainen vihje kertojan iloon löytyy ensimmäisestä ja viimeisestä virkkeestä.
Poista