Jatkonovelli

sunnuntai 27. elokuuta 2023

Painajaiset

📙Jatkonovelli


Annukka potkaisi epähuomiossa pinnasängyn alta pilkistävää muovipulloa. Pepsi Maxia. Sitä lapset aina halusivat, mutta eivät ottaneet kuin pienen kulauksen. Kun Annukka oli lapsena lauantaisaunonut mummon ja papan kanssa, hän oli saanut ottaa kellarin portaiden alta kuuden pullon oranssisesta kantokorista lasisen jaffapullon. Jaffa oli maistunut taivaalliselta!


Vettä vihmoi makuuhuoneen ikkunaan. Keli oli kummallinen. Vuoroin pakkasta ja hiutuvaista lunta, vuoroin vettä. Aamulla ei tiennyt minkälainen ilma olisi illalla. Annukalla oli noussut käsikarvat pystyyn, kun säätiedotuksessa kerrottiin minä syksynä viimeksi oli ollut tällainen outo keli. Ei tarvittu tekoälyä kertomaan, että sääolosuhteet, kerrostalojen purkaminen ja Harrin ja Katjan löytyminen olivat tuoneet painajaiset takaisin.

 <<< Edellinen osa    ALOITUSJAKSO

*****

Viikon 35 krapusanat ovat: muovipullo, tekoäly, syksy.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin 
SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.

 

 

12 kommenttia:

  1. No niin, jatkis saa jatkoa. Jäädään seuraamaan.

    (Nyt onnistui kommenttisi jättäminen blogiini, hyvä juttu, että ongelma ratkesi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkis jatkuu. Pari vinkkiä sain lyhyeen tekstiin istutettua. TODELLA vaikeita sanoja oli tällä kertaa! Joo joku bugi oli, joka buuttauksella katosi. Eli kaikki hyvin, kommentointi toimii.

      Poista
  2. Minäkin muistan lapsuudesta miten hyvää keltainen jaffalimsa oli.

    VastaaPoista
  3. Syksy on kummallinen vuodenaika, voi olla vaikka kaikki toisin kuin Niskasen elokuvassa…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on yleensä aivan kamala vuodenaika. Moni asia on todellakin toisin. Tässä tarinassa ei tosin Haapalainen seikkaile - tai mistäs sitä vielä tietääkään! :D

      Poista
  4. Vuodenajan vaihtuminen tuo erikoisiakin sääilmiöitä. Jännitys jatkuu edelleen tarinassasi, odotellaan taas jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenajat ovat nykyään todella omituisia. Vaikka on niitä outoja ollut ennenkin.

      Melkein sanoisin, että tarina kannattaa näin pitkän tauon jälkeen lukea alusta uudelleen. Pari uutta vinkkiä tapahtumista tähän viimeiseen lyhyeen pätkään kuitenkin taisi sujahtaa. Tällä viikolla tarina taas jatkuu.

      Poista
  5. Pepsi Maxia ei kannata ottakaan pientä kulausta enempää; viisaita lapsia siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Jaffa olisi parempaa, sitä voisi juoda monta kulausta!

      Poista
  6. Kevään ihmisenä lähestyvä kausi ei ole mieleen. Onneksi olen asenteella saanut karkotettua taipumuksen alakuloon. Säälle emme voi mitään ja vuodenajat on oikeasti rikkaus vaikkei uskoisi. :) Jaffa on hyvää!

    VastaaPoista
  7. Hei Matilda. Olen niin odottanut tarinan jatkoa. Se on niin kutkuttavan mielenkiintoinen, että toivoisin sinun jatkavan sitä, vaikka ymmärränkin miten vaikeaa se voi olla noiden kolmen annetun sana takia. Kuvahaasteet ovat helpompia ja sellainen on juuri nyt vielä huomiseen. Ethän ole jättämässä tätä ja/tai Krapua?

    VastaaPoista