Kipuilua käsikirjoituksen kanssa

 

1. Kipuilen novellikäsikirjoituksen nimen kanssa. 

2. Kipuilen novellien keskinäisen järjestyksen kanssa. 

Tarinoita on ja sormet juoksevat näppäimillä sekä kynä muistikirjan sivuilla. Mutta nämä kaksi edellä mainittua ongelmaa riekkuvat takaraivossani tarmokkaasti ja ohjaavat mielestäni liikaa kahden viimeisen novellini (kirjoittamisen alla) tapahtumia ja tarinankerrontaa. Yritän hampaat irvessä löytää ratkaisuja.

Minulla oli jo nimi käsikirjoitukselle, mutta sitten muutama kommentti lannisti ja sai ajattelemaan toisin. Toisaalta samaan aikaan tilalle annetut ehdotukset olivat mielestäni jotenkin tavanomaisia ja persoonattomia. Jatkan siis hakemista. 

Novelleissa on kaikissa sama teema mutta erilaisia aiheita. Niiden keskinäinen järjestys kuitenkaan ei ole minulle vielä selvä. Miten ne keskustelisivat keskenään parhaalla mahdollisella tavalla? Mikä on se logiikka millä ne järjestän? Mitä lukija jaksaa putkeen ja mitä ei?

Näitä tässä pähkäilen.

📜 Työ

 

Iskin Jereä lapiolla päähän niin että kumahti. Se työ ei kestänyt minuuttiakaan. 

Kuopan kaivaminen sen sijaan vei tunteja. Hiki valui ja vitutti. Ja sen helvetin kännykkäkin soi jatkuvasti. Milloin soitti kotiväki ja milloin joku Pusumimmi. Saatana. Häiritsivät ansaittua työrauhaa. 

Kun olin kaivanut riittävästi ja vierittänyt Jeren sinne matojen kaveriksi, nakkasin kännykän perään. Siinähän ottaisi puheluita vastaan. Savipaskan alla tuo käsien liikuttelu vaan olisi vähän vaikeaa.

Tyyppiä haudatessa vierähti ilkeästi vielä yksi tunti. 

Metsä oli mustaa täynnä. Jostain sen uumenista kuului elektroninen Pepe Willberg ja "Elämältä kaiken sain". Pusumimmi siellä rimputti. 

Onnea koirien ulkoiluttajille, ajattelin ja kävelin ripein askelin kotiin. 

 

  

*****

Viikon 35 krapusanat ovat: kännykkä, ilkeä, haudata.

Krapu on oma otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.

Epätoivoa ilmassa

 

Epätoivon tunteita on ollut ilmassa. 

Tekstin tekemistä ja kirjoittamista ei suoranaisesti kannusta jos:

• kehoitetaan unohtamaan novellikokoelmat -> eihän niitä kukaan lue?
• genreä ei tunnisteta -> miksi kirjoitat tällaista? 

Jokaisessa palautteen rippeessäkin on jotakin sellaista, jota kannattaa aina pysähtyä miettimään. Yleensä teen niin, että nukun rauhassa yön yli ja palaan sitten saatuun palautteeseen uusin ja kirkkain silmin. Mikäli olen saanut yöllä nukuttua. 

Joskus palautteen mahdollisimman objektiivinen tarkastelu vaatii useamman päivän, useamman viikonkin ehkä. 

Sitten kun kykenen, ryhdyn pilkkomaan saamaani palautetta. Omat defenssit kannattaa aina huomioida. 

Vaikka palautteen antaja kirjoittaisi tai lukisi itse aivan erilaista genreä, palautetta voi silti antaa rakentavasti ajatuksella "miten juuri tästä tekstistä tulisi parempi". Ymmärrystä täytyy kuitenkin olla siitä, että fiktiota ja faktaa käsitellään hieman eri tavalla. Satuja luetaan eri tavalla kuin historiallista dokumenttia. 

Palautteen antajalla täytyy olla mukanaan myös ns. hyvä tarkoitus. Sellainen tarkoitus, joka palvelee kirjoittajaa eikä pelkästään palautteen antajaa itseään. Vain palautteen antajaa palvelevia tarkoituksia löytyy useita.

Tärkeämpää kuin se kuka sanoo, tulisi aina olla se mitä sanoo. Usein se MITÄ sanoo kertoo kuitenkin siitä KUKA OIKEASTI sanoo. 

Mutta jos tärkeimmäksi asiaksi muodostuu KUKA sanoo kuin MITÄ sanoo, ollaan epätoivon partaalla. Niin kuin minä hetki sitten.

Ratkaisut yllä oleviin novellikäsikirjoitukseni eksistentiaalisen kriisin laukaisseihin kysymyksiin olen kuitenkin jo ratkaissut. Sen tuloksena syntyi rauha.

Olen taas hiukan lähempänä novellikokoelmani loppuun saattamista. 

 

 

📜 Oven edessä onni

Äiti ajaa vauhdilla pomppuiselle pihamaalle ja parkkeeraa jarrut kirskuen aivan oven eteen. 

– Mikäs tuossa on? Jarmo kysyy.

Oven edessä makaa kirjava karvamöykky, turkki ilmavirrasta liehuen.

– Se on supi, äiti vastaa ja tökkää eläintä kengänkärjellä.

– Onko se elossa?

– Ei ole elossa, kuollut on, äiti ilahtuu.

Äiti hakee autosta puukon ja alkaa repiä eläimeltä turkkia päältä.

– Katos katos, lyijykynä. Onkohan elukka kuollut lyijymyrkytykseen?

Äiti nostaa verisen muumikynän Jarmon naaman eteen. 

Jarmo yökkää. 

– Tuli ajatus. Tämähän on selvä enne, äiti sanoo velmusti ja virnistää. 

Jarmo saa syntymäpäivälahjaksi supikarvaisen kynäpenaalin. 

– Saattaapi ilmaantua vielä korvaläpätkin, äiti iskee silmää.

Jarmo malttaa tuskin odottaa.

 

*****

Viikon 19 krapusanat ovat: piha, ajatus, elossa

Krapu on oma otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.

 

Jatkonovellin jatkosta

 

Siirsin jatkonovellin krapuhaasteessa tähän mennessä kirjoittamani pätkät ylävalikkoon, kohtaan JATKONOVELLI.

Kun seuraavan kerran krapuhaasteessa jatkan tarinaa, niin laitan yksittäisen postauksen lisäksi ko. pätkän linkin myös tuonne edellä mainitsemalleni jatkonovelli-sivulle. 

Annukan tarina siis jatkuu, mutta ei välttämättä enää joka krapuhaastekerralla. Nyt osat ovat kuitenkin hitusen helpommin luettavissa putkeen - tätä on toivottu! Eli jos hyppäät vasta nyt mukaan tarinaan, voit aloittaa sen lukemisen helposti alusta saakka.

Tämä muutos tarkoittaa myös sitä, että jatkossa yksittäisen postauksen perään en laita enää merkintöjä:

<<< edellinen ALOITUS seuraava >>>

Kun tarina on saapunut loppuunsa (saattaa mennä kyllä joku hetki), kirjoitan sen editoiden ja siistien yhdeksi kokonaiseksi tekstiksi. 

Mielenkiintoistahan tässä on se, että en oikein itsekään tiedä mihin tarina on kulkemassa. SusuPetalin antamien viikkosanojan mukaan mennään 😅

Hyppää ylävalikosta lukemaan ja hämmentymään tarinan kulusta ja laita blogi seurantaan!

📜 Vain 10 minuuttia

 

Sekatavarakaupan kahvilassa kaikki kahvikupit ja asetit ovat erilaisia. Valitsen rosakukkaisen.

 

– Pelkkä kahvi, sanon ja katson kelloani. – On vain kymmenen minuuttia aikaa junan lähtöön. 

– Valitsitte 20-luvun kahvikupin, kuinka ihastuttavaa. Kymmenessä minuutissa kerkeää kyllä vaikka mitä! kauppias hymyilee.

 

Kävelen aurinkoiselle terassille, jossa tuulenvirekään ei liikahda. Otan ensimmäisen paahteisen hörpyn. Nessun Dorma alkaa soida päässäni, ja tekisi kovasti mieli plöräyttää viinaa kahvin joukkoon. Ajattelen Chaplinin Kultakuumetta ja isoisoäitiäni, joka asui New Yorkissa. Perhe menetti kaiken pörssiromahduksessa. Savuke tuoksuu, musiikki vaihtuu Duke Ellingtoniin. Ja jazz-tyttö minussa nauttii kahvinsa silmät kiinni.

 

– No riittikö? kauppias kysyy kun palautan tyhjän kahvikupin.

– Mikä? hämmennyn.

– Aika. 

 

 

*****

Viikon 18 krapusanat ovat: tuuli, kauppias, terassi

Krapu on oma otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.

Kirjoittamiskuulumisia

 

Onpa hämmentävää huomata, että siitä on vierähtänyt näin pitkä aika kun olen viimeksi tänne kirjoittanut!

Syynä kuitenkin se, että kirjoittanut paljon. Opiskellut kirjoittamista ja työstänyt novellikokoelmaa tiiviisti. Ehkä joku päivä tuloksiakin näkyy. 

Tällä hetkellä minulla on aika tarkka aikataulu, miten ja koska kirjoitan. Kirjoituspaikkoina olen hyödyntänyt kirjastoja, kahviloita ja museoita kotitoimiston lisäksi. 

Olen saanut myös paljon palautetta teksteistäni. Palatteen saamisessa täytyy pitää pää kasassa, sen verran ristiriitaista se saattaa toisinaan olla. Tuntuu myös siltä, että oman genren tarkka määrittäminen olisi monille koelukijoille kovin tärkeää. Minulle se ei ole koskaan ollut tärkeää, ei lukijana eikä kirjoittajana, joten se hieman ihmetyttää. Mutta opin kokoajan lisää, niin itsestäni kirjoittajana kuin muiden tekstien lukijana. Sillä jatkuvasti luen ja kommentoin myös muiden tekstejä. Niistä oppiii valtavasti!

Toivottavasti tämä vuosi jatkuu samansuuntaisesti kirjoittamisen suhteen. Täytyy myöntää, että nyt on draivi päällä!