Jatkonovelli, jonka kulku muuttuu jatkuvasti

 

Kun olin kirjoittanut kaksi krapuhaastetekstiä keksin, että voisinkin kirjoittaa jatkonovellin haasteen avulla.

 

Yht´äkkiä näin Annukan ja lapset edessäni ja aivan kuin he olisivat alkaneet kertoa itse tarinaansa. Päähenkilöt tulivat kuvaan siis aivan pyytämättä, tarina sai alkunsa ja kun hetken kuuntelin, se sai myös loppunsa.

 

Kolmatta kraputekstiä kirjoittaessani tiesin siis jo miten tarina loppuu, sillä oli selkeä loppupiste johon pyrkisin. PAITSI ja MUTTA! SusuPetalin sunnuntaisanat ja –kuvat tekevät jatkuvasti mutkia matkaan, luovat uusia sivupolkuja ja ovat nyt jo pariin kertaan muuttaneet tarinan loppuakin. Uusia asioita on selvinnyt niin päähenkilöille kuin tarinan kirjoittajallekin. Annukka on myös alkanut kapinoimaan tarinan aiemmin ajattelemaani loppua vastaan.

 

Nyt en siis ole enää aivan varma, jos nyt koskaan sitä olinkaan, miten tarina päättyy. Joku haju siitä toki on ja höttöinen polku edelleenkin mielessäni, mutta kaikki voi loppupeleissä mennä aivan toisin.

 

Viime sunnuntaina tarina kuitenkin nytkähti jälleen eteenpäin. Pala kerrallaan, 100 sanaa kerrallaan. Kyllä tästä vielä kokonainen novelli tulee!  

 

PS. Ensimmäinen novellin osa löytyy TÄÄLTÄ.