Kirjoituskilpailuja voi etsiä paitsi googlettamalla, myös esim. seuraavilta sivustoilta:
Kun muu lähiö vielä nukkui, he lähtivät kello neljä aamuleikille. Kaupunki säästi katuvaloissa, mutta Annukan otsalampun valossa näki hyvin kävellä läheiseen puistoon. Hän puristi onnellisena pieniä käsiä, jotka eivät taaskaan olleet aamulla vastustelleet aikaista lähtöä.
Ensin he istahtivat hiekkalaatikolle leikkimään ja kun kuuraisen hiekan raastaminen traktoreilla alkoi riittää, Annukka nosti heidät rengaskeinuihin keikkumaan ja antoi oikein kovat vauhdit. Niin kovat, että Katja tippui keinusta ja Harrilta vääntyi jalka. Mutta kumpikaan ei itkenyt yhtään. Takaisin keinuun siis.
Annukka
katsoi eestaas heiluvia pellavapäitä ja muisteli itseään samanikäisenä pihalasten kummitusjunassa.
Kunpa ne omat mukavat ja jännittävät lapsuuden päivät tulisivat heidän mukanaan takaisin.
*****
Viikon 3 krapusanat ovat: oma, vastustella, mukava
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.
Tänään ahdistaa, kun ei kerkeä lukemaan kaunokirjallisuutta. Liian vähän muutenkin.
Kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että kun joku tarina jyllää päässä, sitä voi pohtia milloin vain. Kirjoittaa mielessään. Sitten kun on pieni hetki aikaa, sen mielen voi puhdistaa paperille tai koneelle.
Kirjojen lukemisen kanssa on toisin. Niihin haluaisin käyttää levollista aikaa enemmän. Kirjan lukeminen 10 minuutin pätkissä on ärsyttävää. Tarina katoaa.
Mihin kummaan se aika sitten menee?
Tänään se menee tulvavesien kanssa taisteluun. Siinä samalla ei voi lukea kirjaa. Eikä kyllä kirjoittaakaan. Onneksi on äänikirjat.
Illalla ennen nukkumaanmenoa ryhdyin miettimään sanoja ruumis, keho, vartalo ja kroppa.
Milloin niitä käytetään? Päteekö samat säännöt sekä ihmisiin että eläimiin? Onko eläimen koolla väliä? Minkälaisissa tilanteissa sanoja voisi käyttää ns. toisin? erilaisia sanoja, niiden merkityksiä ja käyttöä.
Oli pakko ponnahtaa ylös sängystä, laittaa valo päälle ja kirjoittaa ruutuvihkoon ylös ajatuspilkahdukseni.
Omassa päässäni olen pohtinut, että elävällä ihmisellä on keho, vartalo tai vähän rennommin, kroppa. Tilanteesta ja tekstin tyylistä johtuu se, minkä sanan valitsen.
Kuolleella ihmisellä on ruumis, kroppa tai voi olla myös kalmo. Ratkaisu oikean sanan käyttöön löytyy taas sen kontekstista.
Elävän eläimen kohdalla huomaan jo miettiväni toisin. Onko rotalla keho, vartalo vai kroppa? Entä kissalla? Tai lehmällä? Vieruksen rotan vartaloa, samoin kissan ja lehmän. Oikein sekin olisi, mutta oma valintani olisi keho tai kroppa.
Entäs sitten kuollut rotta, kissa tai lehmä? Mikäs niillä on? Ruumis tuntuu liian juhlavalta. Luontevammalta tuntuu käyttää sanaa kalmo tai raato.
Mutta mutta. Nyt huomaan uutta. Jos ne rotta, kissa tai lehmä olisivat minun perheeni jäseniä, lemmikkejä, en voisi sanoa niitä kuolleenakaan raadoksi. Kyllä ne olisivat silloin vain kuolleita. Kuolleita Naksuja, Liljoja ja Mansikkeja. Ja niillä olisi keho, jossa henki ei vaan enää pihise.
****
Kävin lempisivustollani (Kielitoimiston sanakirja) tarkastelemassa asiaa. Tein sanahaut ja huomasin, että olen paljon jäykempi kyseisten sanojan
käytössä kuin Kotimaisten kielten keskus.
Kielitoimiston sanakirjasta kopioitua:
ihmisen t. eläimen koko elimistö.
1.
elävänä: keho.
Kissan notkea ruumis.
Nojasi oveen koko ruumiillaan.
Äiti suojeli lasta omalla ruumiillaan.
Karaista, harjoittaa ruumistaan.
Rääkätä ruumistaan kovilla ponnistuksilla.
Olla täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Terve sielu terveessä ruumiissa SP.
Prostituoitu myy ruumistaan.
2.
kuolleena: kalmo.
Siunata, haudata ruumis.
Mies makasi ruumiina.
Kuv.
Vain minun ruumiini yli [= ehdottomasti ei]!
Ark.
Elokuvassa tehtiin paljon ruumiita tapettiin paljon.
elävän ihmisen (t. eläimen) ruumis.
Hoitaa kehoaan.
1.
anat. selkärankaisten ruumiinosa, johon kaula, raajat ja häntä t. pyrstö liittyvät; ihmisruumiin osa, johon pää, kaula ja raajat liittyvät t. koko ruumis päätä lukuun ottamatta.
Hoikka, tukeva, sopusuhtainen vartalo.
Urh.
Vartalon taivutus, kierto, ojennus ym. voimisteluliikkeet.
Leik.
Sellainen työ ei sovi minun vartalolleni en välitä sellaisesta työstä; olen liian hyvä sellaiseen työhön.
ark. keho, vartalo.
Komea kroppa.
Rehkiminen tuntui koko kropassa.
Hmm. Taidan silti pitäytyä omassa tiukemmassa säännöstössäni.
Se tuntuu kirjoittamisessani paremmalta ja siltikään en tee pahaa kauniille suomen kielelle.
Olen aina hyvin otettu, kun joku antaa minulle tekstiraakileensa tai valmiin tekstinsä luettavaksi ja kommentoitavaksi.
Otan tekstin vastaan kuin lahjan. Minulle on annettu mahdollisuus lukea toisen kirjoittamaa rakasta tekstiä. Sen eteen on nähty vaivaa. Sitä on mietitty, ajateltu, funtsittu ja käännetty ja väännetty. Siitä on poistettu ja siihen on lisätty. Sen eteen on vuodatettu hikeä, usein myös kyyneleitä.
Mikään teksti ei siis ole arvoton. Vaikka skene ei olisi se mistä minä pidän tai tyyli ei olisi minua kiehtova, arvokkuus tulee siitä, että se on kirjoitettu. Sen on joku tehnyt, saanut aikaiseksi. Ja sitten vielä uskonut minun silmieni alle. Tekstin saaminen luettavaksi on myös aikamoinen luottamuksen osoitus. Lukijalla on käsissään tekstin lisäksi myös valtaa.
Siksi sitä tekstiä pitää käsitellä arvokkaasti. Tunnustella, lähestyä rauhallisesti, haistaa, maistaa, kuunnella. Pitää olla armollinen, reilu, oikeudenmukainen, mutta myös rehellinen. Jokaisesta tekstistä löytyy hyvää ja ihanaa ja jokaisesta myös jotakin kehitettävää. Jokaisesta tekstistä löytyy myös aina jotakin ihmeteltävää tai kysymyksiä herättävää.
Kohtele toisten tekstejä niin kuin haluaisit omiasi kohdeltavan.
Kun edessä on tyhjä näyttö ja ajatukset pyörivät erilaisissa tarinoissa, sensuurimörkö tulee joskus olkapäälle ilkkumaan.
Et sä voi kirjoittaa mitä vaan. Etkö pelkää, että kirjoittaessasi jotakin kamalaa paljastat samalla jotain itsestäsi? Kun kirjoitat minä-muodossa mitä jos joku luulee että se olen juuri minä joka puhuu? Mitä sukulaisetkin sanoo?
Raakatekstinä voi kirjoittaa aivan mitä vaan. Antaa vaan tulla. Antaa sormien tehdä työ tai kynän napata universumin energiat.
Nautin siitä tilanteesta, kun en välitä mitä kirjoitan. Jostain ne sanat vaan tulevat, juonet kehittyvät, henkilöt puhuvat. Usein ne ovat yhdistelmä kuultua, nähtyä, luettua ja koettua. Toisten elämästä napattua, tuntemattomien keskusteluista ylöskirjattua.
Parasta on kuitenkin ne hetket, jolloin henkilöt alkavat puhua itse. Omalla äänellään, omalla tyylillään. Niin että kuulen oikein äänenpainot, tiedän ajatukset, kuulen hengityksen. Kun he alkavat toimia ja toteuttaa oman elämänsä agendaa. Ja minä yritän vain pysyä perässä kuin pikakirjoittaja, että saan sen kaiken tallennettua autenttisena koneelle tai vihkoon.
Henkilöni saavat todellakin tehdä ja puhua aivan mitä tahtovat. He eivät ole minä.
Me olemme toisistamme irralliset.
Voiko joinakin päivinä vain ajatella kirjoittamista, eikä kirjoittaa lainkaan?
Ajattelen F novelliani ja sen käänteitä. Mietin ja puntaroin. Miten saisin ne asiat sanottua, jotka teksti vaatii - ilman että niitä suoraan sanotaan? Miten tarinan henkilöt haluaisivat asiat kerrottavan? Miten he haluaisivat puhua?
Tämä päivä on varattu kuuntelulle.
